Turun yliopiston erikoistutkija Erkka Railo hämmästelee SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen lauantaista ulostuloa, jonka mukaan SDP otti ohjat käsiinsä hallituksen rakennepaketin valmistelussa viime kesänä. Railon mielestä Urpilaisen lausunto kertoo hallituksen huonosta yhteistyökyvystä.

– Olin vähän hämmentynyt, että onko hallitus kahden vuoden ajan, siis viime kesään saakka, vain istunut käsiensä päällä, kunnes SDP näki valon ja patisti kaikki muut töihin. En oikein tahdo uskoa sitäkään, Railo sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa maanantaina.

– Sekin taas osoittaa, kuinka heikoissa kantimissa hallituksen yhteistyökyky todellisuudessa on, Railo tulkitsee.

Railo ennustaa hallitukselle ja hallituspuolueille erikseen vaikeuksia, kun talvella päätetään rakenneuudistusten yksityiskohdista. Syksyllähän hallitus esitti, että jouluun mennessä tehdään konkreettiset päätökset tulevista rakenneuudistuksista. Yksityiskohdat jäivät kuitenkin puuttumaan, joten lopulliset tulokset ovat yhä mahdollisen jatkovalmistelun ja arvailujen varassa.

ps verkkotoimitus