VIDEO | Suomen Perusta –ajatuspaja julkaisi tänään Venäjä-asiantuntijoiden esseekokoelman ”Venäjä: uhka vai mahdollisuus?” Toinen kirjan toimittajista, dosentti Arto Luukkanen (ps.), esitteli aamupäivällä kirjaa Eduskunnassa. Luukkanen painotti puheenvuorossaan Venäjän näkökulman huomioimista.

– Omassa artikkelissani tarkastelin asiaa Venäjän kannalta. Mielestäni tämä on tärkeää, koska nykykeskustelussa on käynnissä mediasota molemmilla puolilla. Molemmat syyttelevät toisiaan. On vaarana, että toinen osapuoli demonisoi toisen, Luukkaanen kuvaa.

Luukkasen mukaan Venäjän kannalta kriisi näyttää siltä, että länsi yrittää ”hamuta koko ajan valtimoa ja kuristaa sitä”.

– Onko näin – en ota kantaa – mutta lähtökohtana on, että täytyy ymmärtää, miten venäläiset ajattelevat. Suomalaisten kansallisen edun kannalta on tärkeää ymmärtää ja nähdä molempien osapuolten näkemykset, muttei tietenkään lähteä osapuolten motiiveihin mukaan.

Kriisi puhalsi Ukrainaan kansallishenkeä

Teologian tohtori Luukkasen mukaan näyttää siltä, että Ukrainan kansallisen identiteetin rakentamisprosessi ei alkanut 1918 eikä 1990, mutta on nyt Ukrainan kriisin myötä päässyt käyntiin. Hän kehottaa kuuntelemaan kansan tuntoja.

– Jos tunnustamme sen, että jokaisella kansalla on oikeus itsemääräämisoikeuteen, niin silloin tietysti Ukrainan kansan omaa ääntä kannattaa kuunnella, Luukkanen painottaa.

Luukkasen lisäksi kirjan tekoon osallistuivat Timo Vihavainen, Arto Luukkanen, Timo Koivurova, Esa Seppänen, Jukka Mallinen, Kari Liuhto, Oiva Miettinen ja Sakari Linden. Toisena toimittajana toimi Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos.

Esseekokoelma on ladattavissa Suomen Perustan sivuilta >

PS VERKKOTOIMITUS