Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä ihmettelee Metsähallituksen maa-aineskauppoja, jotka johtivat oikeusriitoihin varoituksista huolimatta. Kivelä kysyy, kannattaako valtion luopua omaisuudestaan ja vieläpä pilkkahintaan.

Kivelä teki jo syksyllä kirjallisen kysymyksen kaupasta, jossa Metsähallitus myi kymmeniä sora- ja maa-ainesalueita ja niiden käyttöoikeuksia yksityiselle Andement Groupille, joka pyörittää nyt soratoimintaa nimellä Morenia Oy. Kivelä kysyi, miksi hinta ja alueet salattiin, koska ne julkistetaan ja selvitettiinkö ostajan taustat kunnolla? Hän viittasi myös mahdollisten tulevien kiistojen mahdollisuuteen.

Kimmo Kivelä

Kimmo Kivelä

Kiistat toteutuivat

Nyt nämä kiistat ovat tätä päivää. Helsingin Sanomat kertoi 24.8. Metsähallituksen ja Morenia Oy:n ajautuneen kiistaan maa-ainesalueiden käyttöoikeuksista. Morenia Oy sanoo tehneensä yrityskaupan nimenomaan liiketoiminnasta ja niihin liittyvistä oikeuksista. Metsähallitus sanoo erimielisyyksien koskevan käyttöoikeuskohteita. Andament on Helsingin Sanomien mukaan kalajokelainen yhtiö, jonka omistaa Juolan suku. Sen liikevaihto on 87 miljoonaa euroa ja se työllistää 267 työntekijää.

Liikesalaisuus verhoaa kauppasummia

Maa- ja metsätalousministeri Johannes Koskinen (kok.) vastasi syksyllä Kivelälle, ettei valtio aio julkaista kauppasummaa eikä maa-ainesten mineraaliarvoja liikesalaisuuden vuoksi. Ostaja valittiin hänen mukaansa tarkoin. Sopimus ja neuvoteltu kokonaisuus oli ministerin mukaan paras. Ministeri Koskisen selvityksen mukaan kauppa oli liiketoimintakauppa, johon liittyivät Morenia Oy:n maa-ainekset, varat, oikeudet ja velvollisuudet sekä käyttöoikeuksia suurena kokonaisuutena.

Samalla Koskinen kertoi hallituksen jatkavan Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittämistä osakeyhtiöksi, jolle annettaisiin yksinoikeus valtion metsien talouskäyttöön.
Sittemmin tämä pyrkimys on pantu jäihin laajan vastustuksen vuoksi; Lapissa jopa paikallinen kokoomuksen kansanedustaja vastusti yhtiöitystä jyrkästi.

Kivelä: ”Kerran myytyä ei saa takaisin”

– Valtion omaisuuden myyntiä ei ole tässäkään tapauksessa ajateltu loppuun asti. Jyrki Katainen (kok.) sanoi, että ”pannaan tase töihin”. Mutta näillä toimilla myymme Suomen kansallisvarallisuuden. Nyt myytiin nimittäin halvalla – ja nyt käräjöidään, Kivelä moittii – kuten hän jo syksyllä povasi.

– Onko tässä taloustilanteessa järkeä myydä valtion omaisuutta – sillä kerran myytyä ei saa koskaan takaisin, Kivelä ihmettelee.

Samalla hän ihmettelee maakauppoihin liittyvää salakähmäisyyttä, vaikka ministeri Koskinen perustelikin sitä liikesalaisuudella.

Veli-Pekka Leskelä