Samasta työstä on aina maksettava sama palkka, olipa työntekijä mies tai nainen, ulkomaalainen tai suomalainen. Tämä on äärimmäisen tärkeää. Silti Suomessa naisen euro on liki 30 prosenttia alhaisempi kuin miehen euro. Naisille maksetaan samasta työtä vähemmän kuin miehille. Ihmettelen suuresti suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen hampaattomuutta tässä asiassa.

On yleisesti tiedossa, että esimerkiksi virolainen rakennusalan työntekijä tekee työtään Suomessa pienemmällä palkalla kuin kotimainen työkaverinsa. Ihmettelen, miten virolaisfirmat pystyvät tarjoamaan työtään liki puolet halvemmalla kuin suomalaisfirmat.

Vuosittain Suomessa työskentelee 70 000 virolaista rakennusmiestä lyhyillä 1-3 kk:n työsopimuksilla. Samaan aikaan 30 000 Rakennusliittoon kuuluvaa suomalaista ammattilaista on työttömänä. On muistettava, että nämä virolaiset eivät pääsääntöisesti maksa Suomeen tuloveroa, koska työskentelyaika on niin lyhyt, ettei palkasta peritä veroja. Suomi kuitenkin maksaa jokaisen työntekijän lapselle Viroon lapsilisää ja siellä kotona hoidettavasta alle kolmevuotiaasta lapsesta kotihoidontukea.

Ehkäpä matalapalkkaisuus johtuu juuri siitä, että virolaisfirmat laskevat palkanlisäksi automaatiksi muodostuneet suomalaiset tulonsiirrot ja ehkäpä palkkaa määriteltäessä huomioidaan se, että veroja ei Suomeen makseta.

Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrinkin kannattaisi tutustua näihin asioihin, eikä askaroida yksittäisten meppien äänestyksissä. Äänestyksiä on tuhansia vuodessa, joten aikaa niiden penkomiseen menee todella paljon.

Suomessa käyttöön otettu näkyvillä oleva pakollinen veronumero kertoo sen, että ihmisellä on verokirja ja paperit kunnossa. Sen sijaan se ei kerro, maksaako henkilö Suomeen veroa vai ei. Se ei myöskään kerro maksetun palkan määrää. Ne tiedot saa vasta verottajalta.

Perussuomalaiset eivät vastusta veronumeroa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että veronumero on hyvä asia, mutta sitä pitäisi kehittää niin, että alipalkan maksamiseen voitaisiin puuttua heti työmaalla tehdyn tarkastuksen yhteydessä.

Maria Tolppanen
Kansanedustaja (ps.),
eurovaaliehdokas