Perussuomalaiset tiukkasivat hallitukselta jälleen ratkaisuja vanhusten kotihoidon tulevaisuuden ratkaisuiksi. Tiukimman kysymyksen heitti Pirkko Ruohonen-Lerner kansalaispalautteen pohjalta, jolla hän aloitti kysymyksensä.

– Pannaan vangit vanhainkotiin ja vanhukset vankilaan. Silloin vanhukset pääsisivät suihkuun ja harrastuksiin ja voisivat päästä ulkoilemaan. Heidän terveydestään ja hampaistaan huolehdittaisiin. He saisivat rahaa sen sijaan, että he maksavat asumisestaan ja hoidostaan. Heitä valvottaisiin jatkuvasti videolla niin, että saisivat välittömästi apua, jos kaatuisivat tai tarvitsisivat muuten apua. Kysynkin ministeriltä, toteutuvatko Suomessa vanhuksen ihmisoikeudet vankeihin verrattuna?

Ministerit tuohtuivat

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) piti Ruohonen-Lernerin rinnastusta erikoisena ja hyökkäsi tuohtuneena perussuomalaisten kimppuun.

– Pitää kysyä myös perussuomalaisten budjettivaihtoehtoa: oliko tosiaan, että 25 miljoonalla eurolla meinasitte laittaa vanhustenhoidon kuntoon? Huovinen kysyi.

Hallitus leikkaa laitoshoidosta

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kysyi, eivätkö perussuomalaisten mielestä ihmisoikeudet kuulu myös vangeille. Hän tähdensi niiden kuuluvan itsestäänselvyytenä niin lapsille, vanhuksille kuin vangeillekin, siksi vähennetään mm. paljusellejä vankien asumismuotona.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen tähdensi perussuomalaisten esittävän 75 miljoonaa euroa raskaaseen laitoshoitoon, jota hallitus puolestaan aikoo vähentää ja Juvosen mukaan suorastaan lakkauttaa 300 miljoonalla eurolla.

– Siitä te leikkaatte. On huoli, mihin raskasta hoitoa vaativat potilaat joutuvat. Kotiutetaanko heidät ennen aikojaan ilman jälkihoitoa? Heikennetäänkö hoidon vaatimuksia, onko vanhustenhoito avoinna kenellä vaan, riittääkö kielitaito? pitkään sairaanhoitajana työskennellyt Juvonen peräsi.

Huovinen väitti, ettei laitoshoitoa olla lakkauttamassa, vaan että hallitus on lisäämässä hoidon kodinomaisuutta.

Juvonen: Hoitajia ei
riitä kotiin siirrettäville

Juvonen muistutti hallituksen kaavailevan laitoshoidon vähentämistä 300 miljoonalla eurolla ja vanhusten siirtämistä kotihoitoon. Juvonen sanoi todellisuuden olevan kuitenkin karu: hoitavia käsiä ei riitä, eikä hoitajilla ole potilaille tarpeeksi aikaa.

– Käykö niin, että vanhukset jäävät laitoshoidosta kotiin ilman riittävää hoitoa? Miten varmistatte, että kotihoito todella paranee, ennen kuin laitoshoitoa ruvetaan purkamaan? Juvonen kysyi.

Ministeri Huovinen vastasi jälleen, ettei kyse ole säästöstä vaan voimavarojen suuntaamisesta niin, että mahdollisimman moni voi asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista.

Kotihoito Kelalle?

Juvonen tiukkasi edelleen: laitoshoidon turvaaminen ei tule ilmaiseksi. Jotta laitoshoito voidaan turvata, täytyy monen asian muuttua. Kuntoutuspalvelua täytyy kehittää, kotihoidon tason pitää parantua ja omaishoito saada kuntoon.

– Viime viikolla uutisoitiin kuitenkin kunnista, joissa laitoshoidon määrää ollaan vähentämässä ja omaishoidon palkkioita alentamassa, Juvonen muistutti.

Hän pyysikin pikaisesti tietoa vanhusten omaishoidon palkkioiden siirtämisestä Kelan maksettavaksi ja tietoa, miten hallitus käytännössä huolehtii omaishoitajien yhdenvertaisesta asemasta eri puolella maata.

Huovinen moitti ikävästä asenteesta

Huovinen vastasi hallituksen jo ryhtyneen moniin toimiin mm. tuoreen vanhustenhoitolain kautta.

– En pidä siitä, että suomalaisesta vanhustenhoidosta halutaan antaa aina kovin negatiivinen kuva, Huovinen moitti oppositiota ja kehui saaneensa hienoa palautetta vanhainkodista Turusta.

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä kysyi vielä vanhusten tiukasta taloustilanteesta, joka näkyy siinä, että eläkeikäisten maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet viidessä vuodessa 70 prosenttia.

– Määrittääkö tulevaisuuden vanhustenhoitoa vanhusten oma maksukyky vai tasa-arvo? Mäntylä kysyi.

Huovinen oli yhtä mieltä tasa-arvoisen hoivan merkityksestä. Siksi vanhustenhoidon perusteet on määritelty. Myös maksuja selvitetään tasa-arvon edistämiseksi. Uusi laki antaa kunnille mahdollisuuden saada tarkkaa tietoa päätösten pohjaksi.

Ei tietoa, päätetäänkö
näillä valtiopäivillä

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko kysyi, päättääkö hallitus omaishoidon tuesta jo näillä valtiopäivillä. Huovinen vastasi, että asiaa käsitellyt työryhmä jättää raporttinsa pian. Huovinen sanoi ymmärtävänsä maksatuksen siirtämisen Kelalle kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta, mutta hän kantoi huolta hoitajien yhteydestä hoitopalveluun niin, että hoitajat saisivat vapaapäiviä ja jaksaisivat. Huovinen sanoi, että asiaa pitää miettiä tarkasti ja hän uskoi työryhmältä löytyvän ratkaisuja.

Kokoomuksen Sanna Lauslahti kysyi vielä, kuinka hallitus edistäisi Espoon kaltaista hyvää mallia, jossa vanhukset saadaan laitoshoidosta heti pois suoraan lonkkaleikkauksesta. Huovinen kehui Espoota ja sanoi mallia otettavan myös Ruotsista, jossa jopa 80 prosenttia vanhuksista pääsee leikkauksesta heti kotiin, koska kuntoutus alkaa heti, jolloin vanhukset pärjäävät kotona.

Veli-Pekka Leskelä