Sisäasiainministeriön alaisen maahanmuuttoviraston väite, että maahanmuuton vuosikulut ovat noin 200 miljoonaa, on tarkoitushakuisesti liian alhainen. Perussuomalaisten esittämä maahanmuuton 1,5 miljardin euron vuosikulu on sekin alakanttiin, toteaa perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.

– Kelan raportin mukaan sosiaalietuuksia maksettiin yhteensä 31 miljardia euroa vuonna 2011, josta työikäisille (17–64-vuotiaille) 13 miljardia euroa. Työikäisille maksetusta summasta noin 660 miljoonaa euroa eli noin viisi prosenttia maksettiin maahanmuuttajille. Tarkastelussa ei ole huomioitu kaikkea toimeentuloturvaa, kuten esimerkiksi toimeentulotukea.

– Turun AMK:n tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien ja vieraskielisten käyttämien palveluiden kustannukset yksin Turussa olivat 37 miljoonaa euroa vuonna 2009. Kaikkien kuntien vuosikulut maahanmuuttajista ja vieraskielisistä vuonna 2013 olivat 942 miljoonaa euroa – Turun lukuihin perustuen. Valtion menoja ei ole luvussa huomioitu, eikä ruotsinkielisiä luonnollisestikaan käsitellä vieraskielisinä, Putkonen sanoo .

Maahanmuuton kustannukset julkisiksi

Kun toimeentulotuet, asumis-, tulkki- ja viranhaltioiden palkkakustannukset lisätään näihin, päästään Putkosen mukaan jopa 2 miljardin euron suuruusluokkaan. Tähän pitää lisätä vielä muiden EU-maiden kansalaisille maksettavat lapsilisät, kodinhoidontuet ja muut mahdolliset sosiaalituet.

– Epäreilu sosiaalituilla hankittu etu suomalaisiin duunareihin nähden sekoittaa työmarkkinoita, ja sen taloudelliset haittavaikutukset ovat merkittävät, Putkonen huomauttaa.

– Maahanmuuton kustannukset on saatava läpinäkyviksi sekä julkisiksi. Vaikuttaa, että viranomaiset systemaattisesti piilottelevat maahanmuuton todellisia kustannuksia. Maahanmuuttoviraston on vähintäänkin korjattava pilkkuvirheensä ja tunnustettava, että maahanmuuton vuosikulut ovat suuruusluokaltaan 2 000 miljoonaa euroa eikä 200 miljoona euroa!

Suomelle 2 miljardin lisälasku

Putkonen ei ymmärrä, miten näiden lukujen valossa voidaan vaatia taloudellista lisäsatsausta maahanmuuttoon.

– Todellisten maahanmuuton vuosikulujen julkistaminen on välttämätöntä, ennen kuin EU:n huippukokous tekee päätökset maahanmuuton taakanjaosta. Laskentapohja taakanjaossa on BKT/asukas (suuruus), asukastiheys (alhaisuus) ja nykyiset maakohtaiset maahanmuuttokustannukset suhteessa EU-keskiarvoon. Suomelle tulee vähintään 2 miljardin lisälasku tällä kaavalla. Maamme talous ei kestä suunniteltua EU:n maahanmuuton taakanjakoa.

– Kakuntekijöiden eli suomalaisten duunareiden ja yritysten selkä ei kestä enää lisäkustannuksia. Taakanjako kasvattaisi räjähdysmäisesti rasismia, koska samanaikaisesti suomalaisten etuuksia joudutaan leikkaamaan ja veroja korottamaan. Ministeriön maahanmuuton todellisten kustannusten vähättely ja salailu kylvävät vastuuttomasi maaperää rasismin räjähdysmäiselle kasvulle. Tällainen toiminta on edesvastuutonta, Putkonen jyrähtää.

PS VERKKOTOIMITUS