Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että olemassa olevien ampumaratojen toiminta on turvattava ja uusien ratojen rakentamista on tuettava ympäristölupapolitiikkaa yksinkertaistamalla ja kaavoittamalla uusille radoille riittäviä alueita. Nuorisojärjestö on huolissaan kehityksestä, jossa viranomaisten liian tiukat vaatimukset pakottavat ampumaratojen ylläpitäjiä lopettamaan ratojensa toiminnan.

– Ammunta on Suomessa tärkeä harrastus. Erilainen urheiluammunta, metsästys ja reserviläistoiminta ovat henkireikä sadoille tuhansille suomalaisille. Metsästäjille riittävä ammunnanharjoittelu on tärkeää, jotta riistaa voidaan metsästää eettisesti ja tehokkaasti, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Syksyisen hirvenmetsästyksen merkitystä Suomen maantieturvallisuudelle ei voida korostaa liikaa. Aktiivisten reserviläisten omalla kustannuksellaan hankkima ja ylläpitämä ampumataito on korvaamatonta ja se mahdollistaa taistelukykyisten sodanajanjoukkojen perustamisen nykyajan kriisien vaatimuksien mukaisesti nopeasti ja paikallisesti.

Liian raskas ympäristölupabyrokratia

Suomessa on perinteisesti ollut kattava ja harrastajien itsensä hoitama ampumarataverkosto. Harrastajien ratoja ovat täydentäneet puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen ampumaradat. Ampumaratoja suljetaan jatkuvasti erilaisten, usein varsin mitättömien syiden takia. Yleisimpänä ovat meluhaitat. Ongelma muodostuu kun asutusta on kaavoitettu ampumaratojen läheisyyteen, alueelle radan perustamisen jälkeen muuttaneilla ei kuitenkaan pitäisi olla mitään oikeutta valittaa asiasta, jonka ovat tienneet jo alueelle muuttaessaan.

– Ampumaratojen omistajia kuormitetaan erittäin raskaalla ympäristölupabyrokratialla. Luvissa keskitytään erilaisten haitallisten aineiden leviämiseen ja meluun, eikä niinkään ratojen turvallisuuteen, kuten aikaisemman lupakäytännön aikana, toteaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Roger Kulmala.

Erilaisia kalliita maaperä- ja meluselvityksiä teetetään yhdistysten kustannuksella ja ratojen omistajia pakotetaan laajoihin ja kiireellisiin maaperän vaihtoihin, vaikka ampumaratojen yleisin haitta-aine lyijy ei ratojen penkoista liukene lainkaan.