

Matias Turkkila
Kansalaisten turvallisuus järkkynyt, poliisien määrärahojen leikkaukset peruttava
– Haluamme nostaa vakavaan keskusteluun sen, missä kulkee leikkaamisen raja! Tämä kysymys ei ole osoitettu vain sisäministerille, vaan koko hallitukselle, pääministerille ja valtiovarainministerille, joka esittää kuuden miljoonan leikkausta poliisin rahoihin. Toivomme, että tämä antaa painetta budjettineuvotteluihin niin, että leikkaus perutaan, Lindström perustelee.
– Me jätämme välikysymyksen yksin ilman muiden puolueiden apua. Miksi? Siksi, että haluamme muotoilla kysymyksen itse meille mieluisalla tavalla ilman mitään kompromisseja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingin Vuosaaren satamassa.
Asiaan liittyy myös hätäkeskusuudistus, jonka sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoo toimivan, mutta poliisi on eri mieltä: joka viikko osoitetaan poliisi eri osoitteeseen kuin pitäisi, sanoo Lindström, jonka kotikaupungista Kouvolasta keskus siirrettiin Kuopioon.
Poliisin rakenneuudistuksessa pyrittiin vähentämään menoja, mutta ne pysyivät ennallaan, kun poliisin päällikkövirkoja muutettiin asiantuntijaviroiksi. Tämän vuoksi luottamuksemme poliisin ylijohtoon on mennyt.Kansanedustaja Ismo Soukola
Kansalaisten turvattomuuden tunne lisääntynyt
Välikysymys jätetään eduskuntaryhmän ensimmäisen varapuheenjohtajan Maria Lohelan aloitteesta. Se on Alexander Stubbin (kok.) hallituksen ensimmäinen välikysymys.
– Kesän kuluessa olen kuullut kasvavaa huolta niin kansalaisten kuin poliisin kautta siitä, näkyyikö poliisi ympäristössä ja ehtiikö se tekemään työnsä. Kokevatko ihmiset olonsa turvalliseksi, Lohela perusteli ideaansa.
– Suomalaisten turvallisuudentunne on horjunut! Kun Suomi pyrkii olemaan Euroopan turvallisin maa, niin pystymmekö me siihen? Poliisien määrärahoista ollaan huolissaan niin maaseudulla kuin kaupungeissa, Lohela jatkoi.
Hän lisäsi myös ääri-islamilaisen terrorismin huolestuttavan kasvun, joka puoltaa supon määrärahojen turvaamista. Hän muistutti useiden kymmenien henkilöiden lähteneen Syyriaan ja Irakiin taistelemaan Suomesta. Onko mahdollista, että ääriaineksien tavoitteita edistsetään myös täällä, Lohela kysyi huolestuneena.
Myös Lindström kertoi poliisien tilanteen tulleen jatkuvasti esille keskusteluissa tavallisten ihmisten kanssa ympäri Suomea.
Mattila: Hallitusohjelma ei toteudu
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila muistuttaa, että Jyrki Kataisen (kok.) hallitus lupasi ohjelmassaan poliisien resursseille pitemmän aikavälin suunnitelman. Määrärahat luvattiin vakiinnuttaa vuoden 2011 tasolle.
– Tätä suunnitelmaa ei ole! Eikä määrärahojen vakiinnutus ole onnistunut. Emmekä ole tyytyväisiä siihenkään, mitä PORA-uudistuksessa on tapahtunut, mm. liikkuvan poliisin lakkauttamiseen, Mattila sanoi.
Hänen mukaansa poliisin pitää näkyä luontevasti siellä, missä ihmiset liikkuvat.
Luottamus ylijohtoon on mennyt
Kansanedustaja Ismo Soukola kertoo toimineensa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella Espoossa 10 vuotta ja saaneensa poliiseilta runsaasti suoraa palautetta, vaikka ylin johto on kehottanut käyttämään virkatietä.
– Mutta virkatie ei ole toiminut ainakaan 10 vuoteen: viesti hukkuu ja voi kääntyä jopa 180 astetta, hän moittii.
Kyse on poliisien jaksamisesta ja työturvallisuudesta. Määrärahojen niukkuus heikentää mahdollisuuksia tehdä työtä. Aiemmin kenttävahvuus oli minimi. Tarvittaessa hälytettiin väkeä hommiin. Nyt se on tavoite, Soukola moittii.
– Poliisin rakenneuudistuksessa pyrittiin vähentämään menoja, mutta ne pysyivät ennallaan, kun poliisin päällikkövirkoja muutettiin asiantuntijaviroiksi. Tämän vuoksi luottamuksemme poliisin ylijohtoon on mennyt – jos sitä joskus oli, sitä ei ole enää, Soukola sanoo.
Hallitus aikoo siis leikata määrärahoja 6 miljoonaa euroa. Paljonko tarvittaisiin lisää?
– Lisää tarvitaan kahdeksan miljoonaa euroa. Seitsemän vuotta sitten laskettiin, että kahdeksalla miljoonalla työllistetään kaikki työttömät poliisit. Sekin summa on muuttunut, Soukola esittää.
Mattila sanoo, että liikkuvan poliisin lakkauttamisen yhteydessä puhuttiin kuudesta miljoonasta.
[Korjaus 1.9.2014 klo 17:17 Ismo Soukola on toiminut Espoossa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella, ei Turussa.]
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää