Kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin eurovaalikampanja on sujunut hyvin positiivisessa ilmapiirissä. Hän kertoo keskustelleensa menneiden kuukausien aikana tuhansien ihmisten kanssa lukuisissa tilaisuuksissa. Erityisesti pienituloisten eläkeläisten huolet ovat koskettaneet Pirkkoa.

– Olen kohdannut vaalikentillä myös heitä, jotka ovat vuosien varrella olleet vierainani eduskunnassa ja osallistuneet järjestämiini Kansalaisinfon tilaisuuksiin. Tapaamisissa olen saanut arvokasta palautetta ja kiitosta työstäni, Pirkko kertoo.

”Helsingin Sanomien ja Iltalehden gallupien mukaan saatan olla läpimenijöiden joukossa. Sunnuntaista tulee todella jännittävä.”

Kansalaiset kokevat europarlamenttiin liittyvät asiat usein etäisinä ja vain harva tietää, miten paljon EU-sääntely vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Tämä ei ole ihme, sillä asiantuntijoidenkin näkemykset vaihtelevat suuresti EU-tason sääntelyn määrästä. Ylen uutisessa 5.5. arvioitiin, että Brysselistä tulee jo 70-90 prosenttia sääntelystämme. Eurooppa-tiedotuksen mukaan luku on 23 prosenttia. Kuka on oikeassa?

Vaalityö sujunut hyvässä yhteishengessä

Tätä haastattelua tehtäessä Pirkko on juuri palannut Porvoon Kevätmarkkinoilta. Aurinko helli markkinaväkeä ja tunnelma oli kesäisen rento. Paikalla olivat myös kansanedustajat ja eurovaaliehdokkaat Juho Eerola, Jussi Halla-aho ja Anne Louhelainen.

Välillä paistaa, välillä sataa.

Välillä paistaa, välillä sataa.

– Vaalityötä on tehty hyvässä yhteishengessä. Porvoossa, kuten muillakin paikkakunnilla, tapasin tukijoitani vuosikymmentenkin takaa sekä useita vapaaehtoisia perussuomalaisaktiiveja. Heidän panoksensa vaalityön onnistumisessa on ollut korvaamatonta.

Helsingin Sanomien ja Iltalehden gallupien mukaan Ruohonen-Lerner saattaa olla läpimenijöiden joukossa. Samaa kertoi myös keskiviikon Ilta-Sanomat, joka enteili, että saisimme kolme meppiä: Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja Pirkon. Ylen eilen julkaiseman tutkimuksen mukaan PS saisi kaksi paikkaa.

-Sunnuntaista tulee todella jännittävä. Ratkaisu kuitenkin tapahtuu vaaliuurnilla, ei gallupeissa. Olen kiitollinen kaikesta saamastani tuesta ja kannustuksesta. Vaalityö on ollut kovaa, mutta kivaa! Toivottavasti 30 vuotta jatkunut työni politiikan parissa johtaa sunnuntaina siihen, että olen yksi kolmesta perussuomalaisesta europarlamentaarikosta, Pirkko toivoo.

Pirkkoon ja muihinkin perussuomalaisehdokkaisiin ehtii vielä ottaa yhteyttä: soittaa, lähettää sähköpostia tai tulla tapaamaan vaalitilaisuuksiin.

-Taistelemme tiukasti saadaksemme kolme europarlamentaarikkoa, mikä olisi todellinen eurovaalijytky. Kisasta tulee äärimmäisen täpärä, jokainen ääni on nyt tärkeä! Pirkko muistuttaa.

Mika Männistö