Wolfgang Münchau kirjoittaa Financial Timesin kolumnissaan, että Euroopan keskuspankki EKP:n pääjohtaja Mario Draghilta alkavat sallitut keinot käydä vähiin hänen yrittäessään pelastaa euroaluetta. Münchaun mukaan EKP on antanut sijoittajille jo viestin, että euroalueen inflaatio-odotuksien pettämistä kannattaakin odottaa.

Mikäli inflaation ajatellaan pysyvän aneemisena niin pienikin lainaprosentti valtiolainoissa on tuottoisaa. Saksan 10-vuotiset velkakirjat painuivat viime viikon lopulla jo alle yhden prosentin. Samanlainen laskevien korkovaateiden rintama on pyyhkinyt koko euroalueen ylitse.

Münchau nimeää EKP:n kolme selkeää virhettä kriisin aikana. EKP nosti korkotasoaan kahdesti tulkitessaan taloustilanteen väärin. Hän lyttää myös paljon kiitetyn OMT-ohjelman (Outright Monetary Transactions), jolla Draghi antoi sijoittajien ymmärtää, että EKP olisi tarpeen vaatiessa tukemassa valtiolainoja tukiostoilla. Silloin uudistustarpeita vaatineiden maiden politiikot lepsuuntuivat korkotason putoamisen vuoksi.

Kolmantena virheenä Münchau näkee EKP:n lukeneen tyystin väärin inflaatiolukuja kertoen, että kaikki on mallillaan. Kun jämeriä korjaustoimia ei tehty euroalueen inflaation oltua hälyttävän alhaalla miltei vuoden ajan, alkoivat sijoittajat todella uskoa, että näin tämän on tarkoitettu menevänkin.

Velkakirjaostotkaan eivät enää auta?

Münchau toteaa, että EKP:n olisi pitänyt ostaa jäsenmaidensa velkakirjoja jo vuosi sitten. Nyt ostoissa ei ole paljoa järkeä, sillä korkotaso on valtiolainoissa niin alhaalla, ettei ostoilla saada korkotasoa putoamaan samalla, kun likvidi markkinoilla kasvaa. FT:n mukaan kansainvälinen valuuttarahasto olisi ollut eräs monista tahoista, jotka ovat velkakirjojen ostoja vaatineet EKP:lta.

Hänen mielestään nyt tarvitaan järeämpiä keinoja kuin mitä Yhdysvaltojen ja Japanin keskuspankit ovat tehneet kääntääkseen talouden suunnan. Münchau ehdottaa asuntolainojen ja infrastruktuurihankkeiden tukemista, jälkimmäisiä jopa nollakorkoisilla lainoilla. EKP:n tulisi ostaa roskalainaluokkaisia yrityslainoja.

Münchau arvelee, että sopimustekstit eivät anna EKP:lle tähän valtuuksia. Näin ollen EKP jatkaisi valtioiden sättimistä, vaikka se on itse epäonnistunut inflaatiotavoitteessaan.

Euromaita uhkaa hänen mielestään Japanin tie, mutta sillä erotuksella, ettei euromailla ole ulospääsyä ongelmista ilman omaa rahapolitiikkaa. Paremman keskuspankin toiveessa maat jättäisivät euroalueen.

Henri Myllyniemi

Tagit