Helsingin Sanomien eurovaaliehdokkaille torstaina järjestämä suuri retoriikkatentti ratkesi Sampo Terhon (ps.) riemukkaaseen voittoon. Sirpa Pietikäisen (kok.) kanssa finaalissa kisannut Terho veti pidemmän korren viimeisessä osuudessa, jossa molemmille kilpailijoille annettiin lähtökohdaksi lause: ”On lottovoitto syntyä EU-kansalaiseksi”. Kilpailijoiden piti puolustaa väitettä ensimmäisen 30 sekunnin aikana ja heti perään vastustaa sitä yhtä pitkän ajan.

Terhon lennosta sävelletty voitokas puhe kulki seuraavasti:

Eurooppa on maailman rikkain alue,
Eurooppa on maailman koulutetuin alue,
Euroopan rikkaus ei ole yksinomaan rahassa, se on myös kulttuurissa, historiassa, monimuotoisuudessa.
Ei missään ole sellaista kulttuurin kirjoa,
ei sellaista taiteilijoiden kirjoa,
ei sellaista,  ihmisyyden, elämän nousua kuin Euroopassa.
Humanismi, tieteet, taiteet – kaikki ovat täällä nousseet, kaikki on maailmalle lahjoitettu.
Me olemme todella rikastuttaneet koko maailmaa,
ja me olemme tehneet sitä satojen vuosien ajan ..

[Äänimerkki kuuluu 30 sekunnin kohdalla.]

.. mutta tuli kauhea käänne, kun me rakensimme EU:n (yleisö nauraa)
silloin yhtäkkiä me byrokratia alkoi jyrätä yksilön luovuuden,
silloin pankkimies alkoi määrätä taiteilijaa.
Silloin yhtäkkiä me näimme kuinka tipuimme taloudessa, urheilussa, taiteessa,
ja me tipuimme historian lehdiltä pieneksi mitättömäksi tekijäksi,
joka pyytää ja huutaa, että sitä kuultaisiin edes jollain areenalla.
Jos on lottovoitto syntyä EU:hun,
se on korkeintaan neljä oikein.

Äänimerkki kuuluu kertoen minuutin määräajan kuluneen umpeen. Riemastunut yleisö taputtaa ja hymyilee tavalla, joka enteilee Sampon voittoa.

Sirpa Pietikäinen puhuu oman osuutensa mallikkaasti, muttei millään yllä Terhon puhetaitojen tasolle. Hetken päästä kisaa tuomaroineet HS:n Annamari Sipilä ja Unto Hämäläinen julistavat Terhon voittajaksi.

Kisaan oli kutsuttu perussuomalaisista myös Pirkko Ruohonen-Lerner ja Juha Väätäinen.

Muita osallistujia olivat Antti Häkkänen (kok), Henna Virkkunen (kok), Hannu Takkula (kesk), Mikael Pentikäinen (kesk), Oras Tynkkynen (vihr), Li Andersson (vas), Anni Sinnemäki (vihr), Nils Torvalds (rkp), Mikael Jungner (sd), Sari Essayah (kd), Eija-Riitta Korhola (kok), Miapetra Kumpula-Natri (sd), Liisa Jaakonsaari (sd) ja Merja Kyllönen (vas).

Katso tilaisuuden videotallenne HS:n sivuilta >

Sampon voittopuhe kohdassa 1:25:40.

PS VERKKOTOIMITUS