Työttömyys jatkaa kasvuaan niin Suomessa, kuin koko Euroopassakin.  Lääkkeet työttömyyden hoitoon ovat luvalla sanoen kummalliset. Yksi ihmeellisimmistä käsityksistä on se, että työttömyys loppuu, kun työuria pidennetään nostamalla eläkeikää. Mutta ei työttömyys näin lopu.

Eläkeiän nostaminen kasvattaa köyhien eläkeläisten määrää, koska useimmat joutuvat odottelemaan eläkkeelle pääsyä ilman työtä. Karu totuus on, että työurat eivät pitene, jollei työlle löydy riittävää kysyntää. Kysyntä puolestaan loppuu, kun lama iskee. Ja nyt on Euroopan laajuinen lama, eurokriisi, josta ei näköjään päästä ulos.

Yksi kriisin ylläpitäjä on huono finanssipolitiikka. Liian tiukka finanssipolitiikka heikentää työllisyyttä ja EU-sopimukset rajoittavat Suomen kasvua. Meillä ei esimerkiksi ole omaa rahaa, joka eittämättä hankaloittaa finanssipolitiikaamme.  Tämä oravanpyörä pitää pysäyttää.

Maria Tolppanen
Kansanedustaja (ps.)