Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hanna Mäntylä jatkaa toimia kullankaivun tulevaisuuden puolesta. Mäntylä on jättänyt aiheesta eduskunnassa sekä toimenpidealoitteen että kirjallisen kysymyksen.

– Tätä asiaa on työstetty jo jonkin aikaa, nyt oli aika jättää kirjallinen kysymys sekä toimenpidealoite, Mäntylä sanoo.

Toimenpidealoitteessa ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin, jotta kullankaivua olisi jatkossa mahdollisuus harjoittaa elinkeinona ja jotta pitkä, kulttuurisestikin arvokas kullankaivuperinne ei katkeaisi. Lisäksi ehdotetaan toimenpiteitä, jotta nykyinen lupa- ja valitusmenettely ei pysäyttäisi kaivutoimintaa ja että kaivospiirien lakkauttaminen otettaisiin kokonaisuudessaan uudelleen tarkasteluun kaikkia osapuolia tasapuolisesti kuullen.

– Uusi kaivoslaki on osoittautunut kullankaivun tulevaisuuden kannalta mahdottomaksi yhtälöksi. Lupa- ja valitusmenettely pysäyttää kaivutoiminnan ja kaivospiirien rauettaminen on toinen asia, jonka vaikutuksia tulisi tarkastella uudelleen, Mäntylä huomauttaa.

Mäntylä järjesti lokakuun lopussa eduskunnan kansalaisinfossa keskustelutilaisuuden kullankaivusta, jossa oli paikalla kiitettävä joukko yleisöä.

– Tilaisuuden nimi Lemmenjoen kultasadun loppu? kuvaa valitettavan hyvin nykyistä tilannetta. Olen ilahtunut, että aihe on saanut viime aikoina mediassakin huomiota.

Aloitteiden tärkein tavoite on keskustelun synnyttäminen ja toive siitä, että asia saataisiin uudelleen käsittelyyn.

– Haluan korostaa, että aloitteen tarkoituksena ei ole kärjistää tilannetta minkään osapuolen suhteen vaan avata keskusteluyhteyksiä. Toki toivon kirjallisen kysymyksen myötä ministerin näkemystä asiaan ja tietoa mahdollisista suunnitelmista asian korjaamiseksi. Tärkeintä olisi kuitenkin avata solmut asian ympäriltä, Mäntylä muistuttaa.

PS VERKKOTOIMITUS