Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä on pettynyt hallituksen budjettiriihen antiin. Mäntylän mukaan alueellinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä kyky pitkäjänteisiin talouden kannalta merkittäviin päätöksiin jäivät jälleen kerran uupumaan.

– Lapsilisiin kehitetty kompensaatiomalli on suuri kupla. Se on vain uusi määräaikainen järjestelmä, joka luultavimmin lisää vain kustannuksia, ja jolla ei ole mitään merkitystä ihmisten arjessa selviämisen helpottamiseen. Surullisinta on, ettei se edes koske kaikista pienituloisimpia perheitä. Sama koskee eläkeläisille annettavaa verohelpotusta. Sen vaikutus – arviolta huimat 7 euroa – on pelkkä vitsi, kun elinkustannukset kasvavat moninkertaisesti. On vaikea ymmärtää kuinka hallitus kehtaa puhua itsestään suomalaisten hyvinvoinnin tukijoina hymyssä suin, kun tehdään vain kurjistamistoimia joilla lisätään köyhyyden kasvua. Tämä hallitus on täysin pihalla tavallisten ihmisten arjesta.

Lappi jäi nuolemaan näppejään
 
Suuret rakennemuutokset jäivät edelleen tekemättä ja hallitukselta petti jälleen rohkeus Mäntylän mukaan.

– Esimerkiksi paljon puhuttu kuntien tehtävärakenteen purku jäi toteutumatta. Suomi on ajautumassa todella vakavaan taloudelliseen kriisiin, kuten useat asiantuntijat ovat pitkään varoittaneet. Työttömyys kasvaa, talouskasvu on surkeaa. Sosiaaliturvamenojen kasvua on pian vaikea hallita ilman rajuja heikennyksiä, puhumattakaan muista yhteiskunnallisista ja kansantaloudellisista vaikutuksista.

Mäntylän mukaan alueellisesti tarkastellen Lappi jäi jälleen kerran nuolemaan näppejään.

– Jälkeen kerran nähtiin, että Lapin kipeästi tarvitsemat investoinnit jäivät toteutumatta. Erityisen pettynyt olen ”Lapin ystäväksi” mainostetun ministeri Antti Rinteen suhtautumiseen maakuntaamme, sekä ministeri Paula Risikon lupausten pettämiseen Soklin radan osalta. Suuret puheet jäivät vaille tekoja, ja sadat uudet suorat ja välilliset työpaikat toteutumatta. Elinkeinoelämän ja koko Lapin kannalta Soklin hanke olisi ollut elintärkeä.

PS VERKKOTOIMITUS