Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Mäntylä: Ei terveyspalveluja luvattomille maahantulijoille

06.11.2014 |15:50

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä tyrmää täysin ministeriön suunnitelmat paperittomien terveydenhuollon laajentamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on teettänyt lakiluonnoksen, jossa ehdotetaan, että kunnan tulisi järjestää paperittomille terveyspalveluja nykyistä laajemmin.

Esityksessä ehdotetaan, että valtio korvaisi kunnille terveyspalvelujen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset. Ministeriön mukaan uudella lailla halutaan turvata Suomessa luvatta oleskelevien ihmisten perus- ja ihmisoikeudet nykyistä paremmin.

– Samalla, kun kunnat ja valtio kamppailevat, että suomalaisille voitaisi turvata riittävät palvelut, ollaan ministeriössä huolissaan laittomasti maassa olevista henkilöistä. Suomalainen terveydenhoito ei mielestämme kuulu luvattomille maahantulijoille. Ensisijaisesti tulee huolehtia, että suomalaiset saavat kaikki tarvitsemansa palvelut, jotka he verovaroin kustantavat, Mäntylä sanoo.

Suomalaisten köyhyys kasvussa

Ministeriön esityksessä halutaan taata paperittomille ja luvatta maassa oleville kiireellisten tapausten lisäksi myös pitkäaikaissairauksien hoito.

– Suomalaisilta karsitaan kaikista palveluista, ja hallitus leikkaa kylmästi yhteiskunnassamme heikoimmassa asemassa olevilta saadakseen säästöjä. Köyhyys kasvaa kaikissa ikäluokissa. Moni apua ja hoitoa tarvitseva jää ilman niitä. Suomalaisten terveyserot kasvavat hälyttävää vauhtia, ja tästä meidän tulisi olla huolissaan ensisijaisesti, ei laittomasti maassa olevista.

Kunnat tinkivät jo nyt

Mäntylä ihmettelee, että valtio on valmis kustantamaan paperittomien terveydenhoidon, muttei suomalaisten.

– Valtio leikkaa jatkuvasti kuntaosuuksia, joilla suomalaisten tarvitsemia palveluita tuotetaan. Kunnat joutuvat jo nyt tinkimään kaikesta Ja suomalaiset jäävät vaille tarvitsemiaan palveluita ja hoitoja, kiitos hallituksen. Nyt kuitenkin ollaan valmiita maksamaan kunnille laittomien henkilöiden aiheuttamat terveydenhuollon kustannukset.

Terveyspalveluja terroristeille?

Mäntylä pelkääkin sosiaali- ja terveysturismin kasvavan.

– Tämähän käytännössä toivottaisi laittomasti maahan tulevat hoitamaan itsensä suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Sosiaaliturvamme on jo laajasti avattu, nyt avataan terveydenhuoltokin. Voisi kysyä, koska ensimmäinen ISIS-terroristi jättää paperinsa kotiin ja tulee hoitamaan itsensä meidän varoillamme, Mäntylä ihmettelee.

Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity artikkeliin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

HS:n toimittaja ehdotti Suvivirrelle uutta sanoitusta moskeijoineen päivineen – Koponen: Miksi haluamme pyyhkiä oman kulttuurimme pois?

26.05.2025 |18:13
2.
Suomen uutiset logo

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla

24.05.2025 |11:36
5.
Suomen uutiset logo

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi

22.05.2025 |20:19
8.
Suomen uutiset logo

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän

23.05.2025 |20:17
10.
Suomen uutiset logo

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”

22.05.2025 |14:17

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää