Venäjän vastapakotteista kärsii moni EU-maa, eniten naapurit. EU-komissio on päättänyt tukea unionimaiden vihannes- ja hedelmätuottajia 125 miljoonalla eurolla. Suomesta ei kuitenkaan päärynöitä Venäjälle viedä, mutta Valio kärsii. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on vakuuttanut, että Suomen vuoro tulee 5. syyskuuta, kun EU:n pitäisi jakaa tukea maidontuottajille. Mutta onko potista enää jaettavaa?

– Murusia voi jäädä. En ole kovin syvällinen asiantuntija tässä kysymyksessä, enkä halua olla pessimisti, mutta jos pitää veikata, niin enemmän olisin sen kannalla ettei tukea maidontuottajille heru, arvelee perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström.

Elintärkeää tukea

Lindström antaa Orpolle tunnustusta siitä, että tukea on haettu. Lindström itse peräsi asiaa, koska pitää tärkeänä, että kaikki voitava tehdään vahingon minimoimiseksi.

– Hieno juttu, että on edes yritetty. On myös hyvä, että hedelmä- ja vihannestuottajia tuetaan, mutta olisi hyvin tärkeää, että myös maidontuottajat saisivat EU-tukea. Kaikki voitava on tehtävä kriisin ratkaisemiseksi, sillä Suomi tulee kärsimään todella pahasti, mikäli se pitkittyy.

Jos maidontuottajat eivät saa tuotteitaan markkinoille kilpailukykyiseen hintaan, voi pahimmassa tapauksessa osa yrittäjistä kaatua, mikäli kantokyky ei kestä.

– On hieno asia, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lähtenyt aktiivisesti mukaan hakemaan kriisille ratkaisua. Juuri näin pitää toimia, Linström sanoo.

PS VERKKOTOIMITUS