Lappeenrantalainen Marja-Leena Leppänen jatkaa Perussuomalaisten Naisten puheenjohtajana. Hallitus vuodelle 2015 valittiin järjestön syyskokouksessa Kuopiossa.

Kokousta varjosti Kuopiossa tapahtunut perhetragedia, jossa äidin epäillään surmanneen kaksi lastaan.

– Mitä meillä on yhteiskunnassamme pielessä, kun tällaista pääsee tapahtumaan? Varhainen puuttuminen asioihin ja lähimmäisestä välittäminen ovat tärkeässä asemassa. Emme saa sulkea silmiämme, kun näemme sellaista, mihin pitää puuttua, Leppänen huomauttaa.

Lasten hyvinvointi kaikkien asiaksi

PS-naiset kantavat erityisesti huolta lastensuojelun ammattilaisten määrästä ja ammattitaidosta.

– Monet perheet voivat pahoin ja seuraukset ovat liian raskaita. Olemme väärällä tiellä, jos säästöjä kohdistetaan lapsiin tai vanhuksiin. Lapsiperheet tarvitsevat kaiken mahdollisen avun ja tuen, kun lapset ovat pieniä. Siksi tämä neuvoloiden, terveyskeskusten, alakoulujen ja päiväkotien alasajo on onneton suuntaus, Leppänen sanoo.

– Ihmisten turvaverkot hajoavat kovan linjan politiikan myllerryksessä. Inhimillisyys ja ihmisyys eivät merkitse mitään. Koti ja perhe ovat kaiken perusta, kun siellä voidaan hyvin, yhteiskunnassakin voidaan hyvin.

Perussuomalaisten Naisten hallituksessa istuvat Leppäsen lisäksi ensi vuonna Kike Elomaa, Laura Huhtasaari, Jaana Sankilampi, Iiris Peltomaa, Auli Kangasmäki, Sinikka Jylhä, Kirsi Kallio, Tuula Kuusinen, Anne Louhelainen, Sari Martniku, Minna Mäkinen, Susanna Nevalainen, Maija Saimalahti, Helena Ojennus, Marja Liisa Riihimäki ja Outi Virtanen.

Kuvassa: Viidettätoista kertaa Perussuomalaisten Naisten puheenjohtajaksi valittu Marja-Leena Leppänen.

PS VERKKOTOIMITUS