Suomen talous on ajautunut pysähtyneisyyden tilaan. Keskeiset tunnusluvut osoittavat, että olemme täysin pudonneet Saksan kelkasta. Lähestymme Italian ja Ranskan lukuja, kahta euromaata, jotka ovat luottoluokitusten laskun myötä lähellä kriisiä.

Vielä kymmenkunta vuotta sitten, toivuttuamme 1990-lu­vun alun lamasta ja Noki­an kulta-aikana, taloutemme oli Euroopan kärjessä ja me­nestystämme ihailtiin laajalti. Tuolloinen kahdeksan prosen­tin vaihtotaseen ylijäämä suh­teessa bruttokansantuotteeseen (BKT) oli todella korkea ja ker­toi erinomaisesta kilpailukyvys­tä. Työllisyysaste oli 71,5 pro­senttia oltuaan laman aikaan vain 64 prosenttia. Valtion vel­ka suhteessa BKT:een oli vain 35 prosenttia eli EU:n alimpia ja valtion budjetti oli tasapai­nossa.

Kun Suomen lukuja tänä päi­vänä verrataan kriiseistä huo­limatta menestyneiden pien­ten maiden (Itävalta, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska) ja suu­ren Saksan lukuihin, tulos on hätkähdyttävä. Suomi on pu­donnut täysin kelkasta. Vaihto­taseen ylijäämämme on muut­tunut alijäämäksi kun taas kaikilla edellä mainituilla on huomattava ylijäämä (3, 10, 6, 12, ja 5 sekä Saksalla 7 %).

Heikko kilpailukyky ja ylikorkea kokonaisverotus

Kilpailukykymme on suoras­taan romahtanut. Ruotsin ja Tanskan menestys on merkil­le pantavaa. Valtion budjetin osalta vertailumailla on ta­sapaino tai pienehkö alijää­mä kun taas Suomella kaik­kia niitä suurempi alijäämä. Suomen valtion velka-as­te on edelleen alhaisem­pi kuin osalla vertailumaita pois lukien Ruotsi ja Sveitsi, mutta velka-asteen kasvu­vauhti on muita nopeampi. Erittäin huolestuttavaa on vertailumaita selvästi huo­nompi työllisyysaste (työl­listen osuus työikäisestä väes­tä). Meillä se on 68 prosenttia ja laskee edelleen. Vertailumail­la se on välillä 73-75 prosenttia eli ratkaisevasti Suomea korke­ampi. Suomi ei yksinkertaisesti työllistä enää.

Ylikorkea kokonaisverotus tainnuttaa tyystin talouskasvun. Vain julkinen sektori kasvaa edelleen. Suhteellisesti julkiset menomme ovat EU:n korkeim­pia peräti 57 % BKT:sta eli lähes Ranskan tasoa. Suomi on kohta 60 % tasolla, jolloin koko EU:n suhteellisesti suurin julkinen talous on Suomessa. Ykkössijaa ei kannata juhlia, suruliputus on paikallaan. Ongelma on ää­rimmäisen vakava. Sosiaalide­mokraattinen hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän ja alas­ajo on alkamassa.

Kriisitietoisuus Suomessa on selvästi kasvanut. Yrityksissä ja erityisesti teollisuudessa ongel­mien kärjistyminen havaittiin jo vuosia sitten. Valtioneuvosto on ollut viimeisiä ja valtiovarain­ministeri viimeisin, joka vasta elokuussa havaitsi tilanteen va­kavuuden. Todellisuudessa ta­loutemme huononeminen nä­kyi jo vuoden 2007 jälkeen, mutta mitään ei tehty. Päinvas­toin, yksikkötyökulumme kas­voivat sen jälkeen selvästi no­peammin kuin kilpailijamaissa vaikka vaihtotaseen ylijäämä oli jo kääntynyt jyrkkään las­kuun.

Suomi voi menestyä myös omalla valuutalla

Hallitus sai elokuussa ai­kaiseksi rakenneuudistuksiin tähtäävän suunnitelman, joka toistaiseksi on vain eräänlai­nen ideapaperi. Lisäksi saatiin maltillinen palkkasopimus. Sote- ja kuntauudistus takkua­vat pahasti. Osinkoverouudis­tus pilattiin täysin, siitä tuli piensijoittajia sorsiva, pahasti epäneutraali ja aivan liian mo­nimutkainen. Yritysverotuk­sen alentamisesta hallitukselle voi antaa kiitosta. Se onkin ai­noa vero, joka Suomessa on nyt kohdallaan, kaikki muut verot ovat aivan liian korkeita.

Hallituksen rakenneuudistuspaketissa oli neljä osaa, joita seuraavassa arvioin:

1. Kuntien menojen vähentäminen tehtäviä karsimalla

Hallituksen arvio julkisen talouden kestävyysvajeesta on lähes 10 miljardia euroa eli noin 5 prosenttia suhteessa BKT:een. Kuntien tehtäviä karsittaisiin yhden miljardin verran. Toinen miljardi säästöä saataisiin kohottamalla kuntien tuottavuutta ja osin verojakin. Kahden miljardin säästö yhteensä olisi noin yksi prosenttiyksikkö koko kestävyysvajeesta. Tavoite on mahdollista saavuttaa vain karsimalla myös sosiaali- ja terveysalan sekä koulutuksen menoja, koska ne ovat noin 75 prosenttia kuntien menoista.

2. Julkisen sektorin tuottavuuden kasvu

Hallituksen tavoite on kunnianhimoinen eli peräti 2,8 miljardin säästö tuottavuutta parantamalla. Tämä olisi 1,4 prosenttiyksikköä viiden prosenttiyksikön kestävyysvajeesta eli kolmannes. Tuottavuuden kasvu on ollut julkisessa taloudessa paljon hitaampaa kuin yrityksissä. Tuottavuutta voidaan parantaa monin keinoin kuten töiden organisoinnilla, johtamisella ja motivoimalla työntekijöitä. Käytännössä tehokkain tapa on kuitenkin työvoiman vähentäminen. Julkinen talous on Suomessa pian EU:n suurin, sen kokoa on pienennettävä rajusti. Tavoitteena tulisi olla 45 % taso julkisen talouden BKT-osuudessa kun se nyt se on 57 %.  Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan ainakin 10 vuotta ja vielä monta hallitusta!

Vain julkisia menoja karsimalla saadaan kokonaisveroaste laskemaan. Tämä on välttämätöntä, koska ylikorkea kokonaisverorasitus tappaa tyystin talouskasvun ja aiheuttaa valtavia kannustinongelmia työntekijöille ja yrityksille.

3. Työurat ja työntarjonta

Hallituksen tavoitteena on tässäkin 2,8 miljardin säästö, joka on lähes kolmannes koko kestävyysvajeesta. Hallituksen suunnitelma on täysin avoin. Eläkeikää joudutaan välttämättä nostamaan. Sopiva tavoite voisi olla aluksi 64 vuoteen ja aikaa myöten 65-66 vuoteen. Ratkaisevaa olisi kuitenkin kaikkinainen työmarkkinoiden joustojen lisäys. Oppia voidaan ottaa Gerhard Schröderin ns. Harz-paketista Saksassa 2000-luvun alussa. Työttömyyskorvauksia tulisi alentaa, mikä kannustaisi työn tarjontaan. Palkat tulisi sopia yritystasolla ja palkkasopimusten yleissitovuus tulisi lopettaa. Sitä ei ole muissakaan pohjoismaissa. Radikaalit uudistukset ovat tarpeen, jotta työllisyys saadaan muiden pohjoismaiden tasolle. Toistaiseksi tämä on vain kaukainen haave.

4. Talouden tuotantopotentiaalin parantaminen

Tämä on haastava tavoite, johon hallituksella ei ole toistaiseksi mitään tarjottavaa, vaikka tavoitteeksi onkin asetettu 1,2 miljardia euroa kestävyysvajeesta (5 mrd) eli 0,6 prosenttiyksikköä.

Tuotantopotentiaalin nostaminen onnistuu parhaiten muuttamalla balanssia julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Julkisen sektorin kokoa olisi alennettava tuntuvasti ja vastaavasti yksityisen osuuden kasvatettava. Uutta yrittäjyyttä tulisi kannustaa monin keinoin. Osinkoverotus tulee korjata neutraaliksi, koska se ei saa olla epäneutraali yritysmuodon tai yrityksen pörssilistauksen / ei listauksen yritys suhteen. Suomen pääomamarkkinat ovat taantuneet. Pörssiin ei tule uusia yrityksiä toisin kuin muissa pohjoismaissa. Ulkomaisia investointeja Suomeen tulisi myös kannustaa aiempaa enemmän.

Suomi tarvitsee uusia yri­tyksiä PK-sektorille. Monel­le maalle pienet ja keskisuuret yritykset ovat olleet vientime­nestyksen tae, erityisesti Sak­sassa, Tanskassa, Itävallassa ja Hollannissa. Vientimme ei voi enää perustua vain investoin­titavaroihin ja metsäteollisuu­teen.

Ohjelman toteutus vie aina­kin kymmenkunta vuotta. Kun suuret linjat, kannustinjärjes­telmät ja työmarkkinajoustot saadaan kuntoon, niin mark­kinavoimat (yrittäjät, inves­toijat ja rahoittajat) kyllä löy­tävät oikeat investointikohteet ja tuotteet sekä palvelut. Suo­men olisikin aika siirtyä oi­keaan markkinatalouteen. Valuutta ja siihen liittyvä jär­jestelmä ei ratkaise maan me­nestystä kuten vertailu me­nestyneisiin pieniin maihin ja Saksaan osoittaa. Suomi voi menestyä sekä euroalueen jä­senenä että myös omalla va­luutalla.

Kansainvälistä nousu­kautta ei ole tulossa

Suomi kuten muutkin poh­joismaat selvisivät 1990-luvun alun lamasta varsin hyvin. Ja­pani sitä vastoin juuttui pysy­vään deflaatioon, josta se ei ole vieläkään toipunut. Suomen nopea elpyminen johtui useas­ta tekijästä, jotka olivat:

– Julkisen talouden tehokas saneeraus Ahon hallituksen toimesta.

– Reaalipalkkojen lasku kol­mena vuotena (1991-1993).

– Valuutan devalvaatio (1991) ja devalvoituminen (1992).

– Kansainvälinen nousukausi, joka päättyi teknologiakuplaan vuonna 2000.

– Nokian huikea menestys vuoden 1997 jälkeen.

Nyt tilanteemme on selväs­ti huonompi. Valuutan deval­voituminen ei ole mahdollis­ta vaikka euro on meille liian vahva. Kansainvälistä nou­sukautta ei ole tulossa, kos­ka teollisuusmaat ovat pahasti ylivelkaantuneita ja kehittyvil­lä talouksilla on vakavia ongel­mia. Voimme turvautua vain sisäiseen devalvaation, julki­sen sektorin saneeraukseen ja reaalipalkkojen laskuun. No­kian tilalle tarvitaan nyt laaja talouden rakennemuutos, joka elvyttää yrityssektorin. Hyvin­vointivaltiota on pakko purkaa huomattavasti, jotta yrityssek­torille tulee tilaa.

Heikki Koskenkylä
VTT, rahoituskonsultti

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 15/2013 -lehdessä.