Suomen talous on ajautunut pysähtyneisyyden tilaan. Keskeiset tunnusluvut osoittavat, että olemme täysin pudonneet Saksan kelkasta. Lähestymme Italian ja Ranskan lukuja, kahta euromaata, jotka ovat luottoluokitusten laskun myötä lähellä kriisiä.
Vielä kymmenkunta vuotta sitten, toivuttuamme 1990-luvun alun lamasta ja Nokian kulta-aikana, taloutemme oli Euroopan kärjessä ja menestystämme ihailtiin laajalti. Tuolloinen kahdeksan prosentin vaihtotaseen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) oli todella korkea ja kertoi erinomaisesta kilpailukyvystä. Työllisyysaste oli 71,5 prosenttia oltuaan laman aikaan vain 64 prosenttia. Valtion velka suhteessa BKT:een oli vain 35 prosenttia eli EU:n alimpia ja valtion budjetti oli tasapainossa.
Kun Suomen lukuja tänä päivänä verrataan kriiseistä huolimatta menestyneiden pienten maiden (Itävalta, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska) ja suuren Saksan lukuihin, tulos on hätkähdyttävä. Suomi on pudonnut täysin kelkasta. Vaihtotaseen ylijäämämme on muuttunut alijäämäksi kun taas kaikilla edellä mainituilla on huomattava ylijäämä (3, 10, 6, 12, ja 5 sekä Saksalla 7 %).
Heikko kilpailukyky ja ylikorkea kokonaisverotus
Kilpailukykymme on suorastaan romahtanut. Ruotsin ja Tanskan menestys on merkille pantavaa. Valtion budjetin osalta vertailumailla on tasapaino tai pienehkö alijäämä kun taas Suomella kaikkia niitä suurempi alijäämä. Suomen valtion velka-aste on edelleen alhaisempi kuin osalla vertailumaita pois lukien Ruotsi ja Sveitsi, mutta velka-asteen kasvuvauhti on muita nopeampi. Erittäin huolestuttavaa on vertailumaita selvästi huonompi työllisyysaste (työllisten osuus työikäisestä väestä). Meillä se on 68 prosenttia ja laskee edelleen. Vertailumailla se on välillä 73-75 prosenttia eli ratkaisevasti Suomea korkeampi. Suomi ei yksinkertaisesti työllistä enää.
Ylikorkea kokonaisverotus tainnuttaa tyystin talouskasvun. Vain julkinen sektori kasvaa edelleen. Suhteellisesti julkiset menomme ovat EU:n korkeimpia peräti 57 % BKT:sta eli lähes Ranskan tasoa. Suomi on kohta 60 % tasolla, jolloin koko EU:n suhteellisesti suurin julkinen talous on Suomessa. Ykkössijaa ei kannata juhlia, suruliputus on paikallaan. Ongelma on äärimmäisen vakava. Sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän ja alasajo on alkamassa.
Kriisitietoisuus Suomessa on selvästi kasvanut. Yrityksissä ja erityisesti teollisuudessa ongelmien kärjistyminen havaittiin jo vuosia sitten. Valtioneuvosto on ollut viimeisiä ja valtiovarainministeri viimeisin, joka vasta elokuussa havaitsi tilanteen vakavuuden. Todellisuudessa taloutemme huononeminen näkyi jo vuoden 2007 jälkeen, mutta mitään ei tehty. Päinvastoin, yksikkötyökulumme kasvoivat sen jälkeen selvästi nopeammin kuin kilpailijamaissa vaikka vaihtotaseen ylijäämä oli jo kääntynyt jyrkkään laskuun.
Suomi voi menestyä myös omalla valuutalla
Hallitus sai elokuussa aikaiseksi rakenneuudistuksiin tähtäävän suunnitelman, joka toistaiseksi on vain eräänlainen ideapaperi. Lisäksi saatiin maltillinen palkkasopimus. Sote- ja kuntauudistus takkuavat pahasti. Osinkoverouudistus pilattiin täysin, siitä tuli piensijoittajia sorsiva, pahasti epäneutraali ja aivan liian monimutkainen. Yritysverotuksen alentamisesta hallitukselle voi antaa kiitosta. Se onkin ainoa vero, joka Suomessa on nyt kohdallaan, kaikki muut verot ovat aivan liian korkeita.
Hallituksen rakenneuudistuspaketissa oli neljä osaa, joita seuraavassa arvioin:
1. Kuntien menojen vähentäminen tehtäviä karsimalla
Hallituksen arvio julkisen talouden kestävyysvajeesta on lähes 10 miljardia euroa eli noin 5 prosenttia suhteessa BKT:een. Kuntien tehtäviä karsittaisiin yhden miljardin verran. Toinen miljardi säästöä saataisiin kohottamalla kuntien tuottavuutta ja osin verojakin. Kahden miljardin säästö yhteensä olisi noin yksi prosenttiyksikkö koko kestävyysvajeesta. Tavoite on mahdollista saavuttaa vain karsimalla myös sosiaali- ja terveysalan sekä koulutuksen menoja, koska ne ovat noin 75 prosenttia kuntien menoista.
2. Julkisen sektorin tuottavuuden kasvu
Hallituksen tavoite on kunnianhimoinen eli peräti 2,8 miljardin säästö tuottavuutta parantamalla. Tämä olisi 1,4 prosenttiyksikköä viiden prosenttiyksikön kestävyysvajeesta eli kolmannes. Tuottavuuden kasvu on ollut julkisessa taloudessa paljon hitaampaa kuin yrityksissä. Tuottavuutta voidaan parantaa monin keinoin kuten töiden organisoinnilla, johtamisella ja motivoimalla työntekijöitä. Käytännössä tehokkain tapa on kuitenkin työvoiman vähentäminen. Julkinen talous on Suomessa pian EU:n suurin, sen kokoa on pienennettävä rajusti. Tavoitteena tulisi olla 45 % taso julkisen talouden BKT-osuudessa kun se nyt se on 57 %. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan ainakin 10 vuotta ja vielä monta hallitusta!
Vain julkisia menoja karsimalla saadaan kokonaisveroaste laskemaan. Tämä on välttämätöntä, koska ylikorkea kokonaisverorasitus tappaa tyystin talouskasvun ja aiheuttaa valtavia kannustinongelmia työntekijöille ja yrityksille.
3. Työurat ja työntarjonta
Hallituksen tavoitteena on tässäkin 2,8 miljardin säästö, joka on lähes kolmannes koko kestävyysvajeesta. Hallituksen suunnitelma on täysin avoin. Eläkeikää joudutaan välttämättä nostamaan. Sopiva tavoite voisi olla aluksi 64 vuoteen ja aikaa myöten 65-66 vuoteen. Ratkaisevaa olisi kuitenkin kaikkinainen työmarkkinoiden joustojen lisäys. Oppia voidaan ottaa Gerhard Schröderin ns. Harz-paketista Saksassa 2000-luvun alussa. Työttömyyskorvauksia tulisi alentaa, mikä kannustaisi työn tarjontaan. Palkat tulisi sopia yritystasolla ja palkkasopimusten yleissitovuus tulisi lopettaa. Sitä ei ole muissakaan pohjoismaissa. Radikaalit uudistukset ovat tarpeen, jotta työllisyys saadaan muiden pohjoismaiden tasolle. Toistaiseksi tämä on vain kaukainen haave.
4. Talouden tuotantopotentiaalin parantaminen
Tämä on haastava tavoite, johon hallituksella ei ole toistaiseksi mitään tarjottavaa, vaikka tavoitteeksi onkin asetettu 1,2 miljardia euroa kestävyysvajeesta (5 mrd) eli 0,6 prosenttiyksikköä.
Tuotantopotentiaalin nostaminen onnistuu parhaiten muuttamalla balanssia julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Julkisen sektorin kokoa olisi alennettava tuntuvasti ja vastaavasti yksityisen osuuden kasvatettava. Uutta yrittäjyyttä tulisi kannustaa monin keinoin. Osinkoverotus tulee korjata neutraaliksi, koska se ei saa olla epäneutraali yritysmuodon tai yrityksen pörssilistauksen / ei listauksen yritys suhteen. Suomen pääomamarkkinat ovat taantuneet. Pörssiin ei tule uusia yrityksiä toisin kuin muissa pohjoismaissa. Ulkomaisia investointeja Suomeen tulisi myös kannustaa aiempaa enemmän.
Suomi tarvitsee uusia yrityksiä PK-sektorille. Monelle maalle pienet ja keskisuuret yritykset ovat olleet vientimenestyksen tae, erityisesti Saksassa, Tanskassa, Itävallassa ja Hollannissa. Vientimme ei voi enää perustua vain investointitavaroihin ja metsäteollisuuteen.
Ohjelman toteutus vie ainakin kymmenkunta vuotta. Kun suuret linjat, kannustinjärjestelmät ja työmarkkinajoustot saadaan kuntoon, niin markkinavoimat (yrittäjät, investoijat ja rahoittajat) kyllä löytävät oikeat investointikohteet ja tuotteet sekä palvelut. Suomen olisikin aika siirtyä oikeaan markkinatalouteen. Valuutta ja siihen liittyvä järjestelmä ei ratkaise maan menestystä kuten vertailu menestyneisiin pieniin maihin ja Saksaan osoittaa. Suomi voi menestyä sekä euroalueen jäsenenä että myös omalla valuutalla.
Kansainvälistä nousukautta ei ole tulossa
Suomi kuten muutkin pohjoismaat selvisivät 1990-luvun alun lamasta varsin hyvin. Japani sitä vastoin juuttui pysyvään deflaatioon, josta se ei ole vieläkään toipunut. Suomen nopea elpyminen johtui useasta tekijästä, jotka olivat:
– Julkisen talouden tehokas saneeraus Ahon hallituksen toimesta.
– Reaalipalkkojen lasku kolmena vuotena (1991-1993).
– Valuutan devalvaatio (1991) ja devalvoituminen (1992).
– Kansainvälinen nousukausi, joka päättyi teknologiakuplaan vuonna 2000.
– Nokian huikea menestys vuoden 1997 jälkeen.
Nyt tilanteemme on selvästi huonompi. Valuutan devalvoituminen ei ole mahdollista vaikka euro on meille liian vahva. Kansainvälistä nousukautta ei ole tulossa, koska teollisuusmaat ovat pahasti ylivelkaantuneita ja kehittyvillä talouksilla on vakavia ongelmia. Voimme turvautua vain sisäiseen devalvaation, julkisen sektorin saneeraukseen ja reaalipalkkojen laskuun. Nokian tilalle tarvitaan nyt laaja talouden rakennemuutos, joka elvyttää yrityssektorin. Hyvinvointivaltiota on pakko purkaa huomattavasti, jotta yrityssektorille tulee tilaa.
Heikki Koskenkylä
VTT, rahoituskonsultti
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 15/2013 -lehdessä.