Samaan aikaan, kun Itella vähentää henkilöstöään, sen työntekijät paiskivat ylitöitä.

Itella julkisti varsinai­sen uutispommin ilmoittaes­saan aloittavansa yt-neuvot­telut, joiden tavoitteena on vähentää jopa 1200 työpaik­kaa. Itellan mukaan vain osa vähennystarpeesta voidaan toteuttaa eläke- ja muilla jär­jestelyillä. Itse yt-neuvottelut eivät tulleet kenellekään yl­lätyksenä, sillä Itellan heikko taloudellinen tilanne on ollut tiedossa jo pitkään, mutta nii­den laajuus yllätti ja järkytti.

– Jonkin verran olen ehtinyt jo tavata henkilöstöä. Täs­sä vaiheessa he eivät ole vie­lä kovin hämillään, eivätkä kaikki vielä ehkä edes ym­märrä tilannetta täysin. Sii­nä vaiheessa kun irtisano­misia alkaa tulla, todellisuus iskee koko laajuudessaan, sa­noo Posti- ja Logistiikka-alan Unionin pääluottamusmies Satu Ollikainen (kuvassa) Helsingin jakelusta.

Joka seitsemäs pihalle

Jakelun henkilökunta on ymmällään senkin vuoksi, että ylitöitä on teetetty run­saasti. Tosissaan pelkäävät he, joille lomautuksesta tai ir­tisanomisesta voi koitua va­kavia taloudellisia vaikeuksia.

– Jos irtisanomiset toteu­tuvat tässä laajuudessa, tar­koittaa se joka seitsemännen työntekijän vähentämistä. Ensin lopetettaisiin määräai­kaiset työsuhteet, sen jälkeen alettaisiin irtisanoa vakitui­sia. Postilain määräämä – vii­tenä päivänä viikossa – tapah­tuva jakelu vaarantuisi aivan varmasti. Jakelureitti joudu­taan joka tapauksessa kulke­maan alusta loppuun saakka, joten työn määrä ei vähene, vaikka postin määrä onkin vähentynyt. Fysiikka asettaa rajat, pystytäänkö suoriutu­maan siitä, mitä työnantaja vaatisi, Ollikainen kertoo.

Osasyynä omat toimenpiteet

Ollikainen uskoo päätök­sen takana olevan Itellan ta­loudelliset vaikeudet. Yhti­ön tilinpäätöksen odotetaan olevan miinusmerkkinen. Kirjepostin määrä on vähen­tynyt sähköisten välineiden vuoksi, mutta ei kuitenkaan siinä laajuudessa, että se oi­keuttaisi näin laajan vähen­nystarpeen.

– Uskoisin, että työnanta­ja haluaa tehdä irtisanomiset etupainotteisesti saadakseen näin kulujen määrää vähen­nettyä. Se ei kuitenkaan tässä työssä ole aivan noin yksise­litteinen asia.

Osasyy Itellan talousvaike­uksiin on lehti- ja mainospos­tin hinnankorotukset. Näillä Itella on itse myötävaikutta­nut tilanteen syntymiseen.

– En usko, että tässä vai­heessa on mitään mielenil­mauksia suunnitteilla, mutta siinä vaiheessa kun irtisano­misia aletaan jakaa, ei sitä­kään vaihtoehtoa voida sul­kea pois, Ollikainen myöntää.

Mika Männistö