Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti kirjallisen kysymyksen hallitukselle kansainvälisen liikkuvuuden aiheuttamien tartuntatautien leviämisen estämisestä Suomeen.

Kansainvälisen liikkuvuuden kasvun myötä tartuntatautien leviämisen riski on kasvanut. Länsi-Afrikkaa koetteleva Ebola-epidemia on riistäytynyt käsistä ja uhkaa levitä useampiin maihin. Immosen mukaan Ebola-epidemia tulisi levitessään aiheuttamaan valtavia uhrimääriä sekä vakavan sosioekonomisen romahduksen.

– Viime vuosina on uutisoitu paljon myös maahanmuuttajataustaisten henkilöiden levittämistä mahdollisista tuberkuloositartunnoista. Jokin aika sitten esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopistossa jouduttiin tarkastamaan ja keuhkokuvaamaan noin 80 tuberkuloosille altistunutta henkilöä. Tästä aiheutuneet kustannukset tulivat valtion maksettavaksi, Immonen muistuttaa.

– Vuoden 2013 elokuussa ilmestyneen saksalaistutkijoiden julkaisun mukaan tuberkuloosi aiheuttaa koko Euroopan alueella 500 miljoonan euron kustannukset. Lisäksi tämä sitkeä keuhkosairaus aiheuttaa yli viiden miljardin euron välilliset menot työvoiman tuottavuuden laskun takia.

Suomi ei aseta terveydellisiä vaatimuksia

Suomen Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL ylläpitää maalistaa, jossa luokitellaan sairaudet, jotka kustakin maasta Suomeen tulevilta pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta seulotaan. Tällaisia sairauksia ovat muun muassa hepatiitti B, kuppa, suolistoloiset ja hiv. Suomi ei kuitenkaan aseta maahantulolle terveydellisiä vaatimuksia, eivätkä seulonta ja terveystarkastukset ole pakollisia, vaan niihin pyydetään henkilöltä suostumus. Tartuntalain mukaan tarkastus tartuntataudin varalta on pakollinen ainoastaan tilanteessa, jossa henkilöllä epäillään olevan mahdollinen tartunta.

– Tuberkuloosin sekä muiden THL:n maalistassa määriteltyjen sairauksien seulonta tulisi asettaa pakolliseksi kaikille Suomeen saapuville kiintiöpakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Lisäksi maassamme olisi harkittava vakavasti seulonnan ulottamista koskemaan myös riskimaista saapuvia tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita sekä työperäisiä maahanmuuttajia, Immonen esittää.

PS VERKKOTOIMITUS

Tagit