Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään kirjallisen kysymyksen koskien muista EU-maista Suomeen tulevien köyhyyssiirtolaisten sosiaalietuuksien lakkauttamista, elleivät he pyri aktiivisesti työllistymään.

Immonen perustelee kysymystään Euroopan unionin tuomioistuimen antamalla tuoreella ennakkopäätöksellä, jonka mukaan Saksan ei tarvinnut maksaa sosiaalietuuksia Romaniasta maahan tulleelle naiselle ja tämän lapselle, koska nainen ei hakenut työtä.

– Jo aiemmin tänä vuonna Financial Times uutisoi Belgian hallituksen lähettävän takaisin kotimaihinsa yli puoli vuotta maassa työttöminä olleita muiden EU-maiden kansalaisia. EU:n oikeuskomissio totesi, ettei Belgia ole toiminut asiassa sopimusten vastaisesti. Käytäntöä Belgia perusteli sillä, että työttömät maahanmuuttajat aiheuttavat kohtuutonta taakkaa maan sosiaaliturvajärjestelmälle.

– Suomen tulisi nyt ottaa mallia köyhyyssiirtolaisuuteen kriittisesti suhtautuvista muista EU-maista ja ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin sosiaaliturvajärjestelmämme hyväksikäytön lopettamiseksi, Immonen vaatii.

Korkeat sosiaalietuudet houkuttelevat

Kriittinen suhtautuminen EU:n sisäistä maahanmuuttoa ja sosiaaliturvajärjestelmien hyväksikäyttöä kohtaan on voimistunut viime aikoina.

– Liian vapaan liikkuvuuden myötä kasvanut niin kutsuttu sosiaalitukiturismi on tuttua myös Suomessa. Suomessa maksettavat sosiaalietuudet ovat varsin korkeita, ja ne houkuttelevat maahanmuuttajia sekä muista EU-maista että EU:n ulkopuolelta, Immonen tietää.

– EU-tuomioistuimen antaman tuoreen ennakkopäätöksen mukaisesti Suomen ei tarvitse myöntää ja maksaa sosiaalietuuksia niille henkilöille, jotka ovat tulleet maahan jostain toisesta EU-maasta ja jotka eivät ole maassa aktiivisina työnhakijoina.

PS VERKKOTOIMITUS