Perussuomalaisten kansaedustaja Lauri Heikkilä korosti maatalouspoliittisessa debatissa, että maatilojen koon kasvaminen ei ole parantanut tilojen kannattavuutta. Sen sijaan maaseutu on tyhjentynyt väestä.

– EU-aikana on nähty, ettei tilakoon kasvu takaa tilojen taloudellista menestystä. Tuet laskevat. Maatalouspolitiikan suunta pitäisi muuttaa ajoissa ennen maaseudun täystuhoa, Heikkilä totesi.

Tukea tuli jopa
RKP:n riveistä

RKP:n Mats Nylund katsoi, ettei tilakoon kasvu ole ongelma, mutta kannattavuuden heikkous on. Hän kannatti perussuomalaisten vaatimusta byrokratian vähentämisestä. Yksi keino on eläinsuojelulain rajoitusten väljentäminen.

Ympäristöministeri Sanna Grahn-Laasonen (kok.) kiitti perussuomalaisia ajankohtaisesta keskustelusta. Hän korosti hallituksen nostaneen lupia vaativien eläinmäärien rajoja niin, että lähes 50 000 eläintä poistuu byrokraattisten lupa-anomusten piiristä ilman, että eläinsuojelu siitä heikkenee.

– Viranomaisten voimavarat voidaan keskittää ympäristön pilaantumisen kannalta tärkeimpiin kohteisiin, Grahn-Laasonen painotti.

Monipuoliset elinkeinot
turvaavat maaseutua

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) korosti hyvinvoinnin perustuvan kannattavaan yksityiseen elinkeinoelämään. Elinvoimainen yritystoiminta on olennaista myös maaseudun kannalta.

Vapaavuori nosti hallituksen nykyiseen tapaan esille kolme pointtia: biotalouden, kaivosteollisuuden ja matkailun.

– Ne ovat kaikki kasvavia aloja, jotka jakautuvat aika tasaisesti eri puolille Suomea ja luovat työpaikkoja, Vapaavuori sanoi.

– Biotalous menestyy lamasta huolimatta: viime vuonna hakattiin puuta enemmän kuin koskaan. Talvivaarasta huolimatta kaivosteollisuus tulee ilimeisesti kasvamaan Itä-ja Pohjois-Suomessa. Matkailu kärsii nyt Venäjän talousvaikeuksista, mutta sekin tulee kasvamaan taas tulevaisuudessa.

Turhaa vastakkainasettelua

Perussuomalaisten Kimmo Kivelä totesi maaseudun olleen kuitenkin häviäjän osassa. On rakennettu turhaa vastakkainasettelua maaseudun ja kaupungin välille. Siitä ei ole ollut kuin haittaa.

– Tarvitaan toimia elämänuskon palauttamiseksi. Maaseutu on täynnä mahdollisuuksia. Miksi laajamittainen, osa-aikainen asuminen maalla – tietokone kainalossa – ei ole nykyistä yleisempää? Kivelä kysyi.

VELI-PEKKA LESKELÄ