Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin puhe keskuspankkiirien tapaamisessa Yhdysvaltain Jackson Holessa oli selkeä viesti siitä, että Euroopassa myönnetään nyt Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian rahapolitiikan olleen onnistuneempaa kuin euroalueella. Euroalueen talouskasvu pysähtyi vuoden toisella neljänneksellä, kun kasvu jatkuu pirteämpänä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.

– Politiikan yleistä asennoitumista helpottaisi, jos finanssipolitiikka voisi olla tärkeämmässä asemassa rahapolitiikan rinnalla. Minä uskon, että pystymme tähän ottaen silti huomioon lähtötilanteemme ja lailliset rajoitukset, Draghi sanoi.

The Wall Street Journal huomauttaa, ettei asennemuutos finanssipolitiikkaa kohtaan tarkoita kuitenkaan räikeiden alijäämien hyväksymistä. Sävy on kuitenkin vallan toinen kuin aiemmin, jolloin EKP on enimmäkseen vain läksyttänyt alijäämistä kärsiviä maita.

Draghi myönsi euroalueen talouskasvun jääneen verrokkimaista. Tämä johtuu hänen mukaansa mitättömän pienestä kysynnästä palkankorotusten jäätyä vaatimattomiksi jopa niissä euromaissa, joita talouskriiisi ei riepottele. Hän vihjaisi kasvun vauhdittamiseksi rahapoliittista tukea.

– Riski siitä, että teemme ”liian vähän” ja annamme tilapäisen työttömyyden juurtua; on suurempi kuin riski siitä, että teemme ”liian paljon”, eli lisäämme palkkojen ja hintojen nousupaineita.

Financial Times kuitenkin muistuttaa, että Draghi on haluton mittaviin velkakirjaostoihin ilman jäsenmaiden suostumusta. Erityisesti Saksassa rahapoliittinen keventäminen on saanut nihkeän vastaanoton. Lehti arvelee, että Draghin puhe saakin lämpimämmän vastaanoton Roomassa ja Pariisissa.

Henri Myllyniemi