Vaihtoehto Saksalle -puolueen johtajien kimppuun on hyökätty Saksassa kaasulla ja veitsellä. Eurokriittisen Alternative für Deutschland -puolueen johtajan Berndt Lucken kimppuun hyökättiin jo lauantaina, mutta Suomen julkisuudesta se on jäänyt huomioimatta tähän saakka. Die Weltin mukaan poliisi pidätti iskun jälkeen kolme henkilöä.

D-markan palauttajia

Lucke oli pitämässä vaalitilaisuutta Bremenin kaupunginpuistossa, kun Hyökkääjät kävivät Lucken kimppuun hänen puheensa aikana ja iskivät hänet maahan. Saksan liittopäivävaalit pidetään syyskuussa.

AfD perustettiin viime keväänä ajamaan Saksan eroa eurosta ja D-markan palauttamista. Monet sen jäseninstä on kristillisdemokraattisen CDU:n entisiä kannattajia. He ovat sanoutuneet irti äärioikeistolaisuudesta ja ulkomaalaisvastaisuudesta.

Puolueen johto koostuu tohtoritason henkilöistä, joilla on hyvät suhteet elinkeinoelämään.

Vasemmistoaktivistit
haavoittivat veitsellä

Iskun tekijöiksi arvellaan äärivasemmistolaisia aktivisteja. Hyökkäykseen käytettiin ainakin pippurisumutetta ja hyökkääjillä oli lisäksi myös veitsi. Iskua seuranneessa jatkokahinassa 15 ihmistä sai vammoja kaasusta ja yksi puolueen jäsen sai iskun veitsestä. Kolme hyökkääjää, jotka olivat 22-, 25- ja 27-vuotiaita, saatiin kiinni poliisien ja puoluejäsenten kamppailussa. Tilaisuutta jatkettiin massiivisen poliisisuojauksen turvin.

Puolueen vaalikampanjaa on häiritty repimällä julisteita. Lucke vertasi hyökkäystä Weimarin tasavallan aikaisiin ääriryhmien iskuihin. Tuolloin niin oikeisto- kuin vasemmistolaiset ryhmät häiritsivät demokraattisten puolueiden toimintaa hyökkäämällä niiden vaalitilaisuuksiin tunnetuin seurauksin.

Amatöörikuvaajan video iskusta: Youtube >

Aikaisempia AfD-uutisia täältä >

Veli-Pekka Leskelä