Perussuomalaiset ovat tänään jättäneet vastalauseen valtiovarainvaliokunnan mietintöön liittyen valtioneuvoston selontekoon valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014–2017. Vastalauseessa esitellään perussuomalaisten oma kehysvaihtoehto: viiden paketin ohjelma, jolla Suomi saadaan nousuun.

Perussuomalaisten viisi pakettia ovat kasvu-, työllisyys-, vero-, energia ja hyvinvointipaketti.

Perussuomalaisten mukaan valtiontalouden sopeutustoimet heikentävät talouskasvua nyt niin paljon, että valtiontalouden tasapaino ei parane vaan se heikkenee. Tämän vuoksi puolue sopeuttaisi hallitusta vähemmän kehyskauden alkupuolella, mutta kiristäisi tahtia kehyksen loppuvuosina. Talouden ennustetaan olevan tuolloin tukevammalla pohjalla. Tällöin kehyskauden lopussa valtionvelka olisi hallituksen vaihtoehtoa alhaisempi.

Perussuomalaisten vaihtoehdon keskeinen osa on työllisyyspaketti. Eläkemaksuja porrastettaisiin niin, että alhaisen työllisyysasteen yli 55- ja alle 30-vuotiaiden eläkemaksuja laskettaisiin ja tämä kompensoitaisiin korottamalla parempien työllisyysasteen ikäluokkien maksuja. Puolue uudistaisi työkyvyttömyyseläkejärjestelmää kannustavampaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Yli 55-vuotiaille alanvaihtajille luotaisiin automaattinen palkkatukijärjestelmä. Työurien pidentämiseen kannustettaisiin yli 63-vuotiaiden veroporkkanalla. Lisäksi perussuomalaiset lisäisivät aktiivisen työllisyyspolitiikan resursseja 50 miljoonalla eurolla.

Veropaketissa perussuomalaiset eivät hallituksen tavoin ole valmiita kiihdyttämään yhteisöverokilpailua laskemalla veroa 20 prosenttiin. Sen sijaan puolue vastaisi muiden maiden aloittamaan yhteisöverokilpailuun laskemalla veron samalle 22 prosentin tasolle kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Tämän lisäksi tuettaisiin erityisesti pk-yritysten kasvua ja työllistämismahdollisuuksia nostamalla alv:n alaisen toiminnan alarajaa, toteuttamalla työllistävien pk-yritysten Viron-mallin mukaisen yritysverotuksen sekä nostamalla hallitusta enemmän kotitalousvähennyksen määrää. Osinkoverotusta perussuomalaiset uudistaisi hallitusta oikeudenmukaisemmin ja kasvua paremmin tukevammin. Puolue verottaisi pieniä osinkoja hallitusta kevyemmin ja suuria osinkoja hallitusta ankarammin.

Energiapaketin tarkoituksena on perussuomalaisten mukaan saada vaihtotase, vientisektorin kilpailukyky sekä ympäristö kuntoon. Tämä toteutettaisiin energiapolitiikkaa järkeistämällä. Perussuomalaiset kohentaisi vientisektorin kilpailukykyä alentamalla energiaveroja 400 miljoonalla eurolla. Verotusta parannettaisiin sekä tuki- ja lupapolitiikkaa järkeistämällä kotimaisen energian kuten turpeen ja pienpuuenergian asemaa suhteessa kivihiileen ja muuhun tuontienergiaan. Perussuomalaisten mielestä on parempi pistää energiaeurot kiertämään kotimaassa kuin antaa ne ulkomaille.

Hyvinvointipaketillamme perussuomalaiset pyrkii pelastamaan hyvinvointiyhteiskunnan. Perussuomalaisten mielestä kuntien valtionosuuksia tulee lisätä, ei leikata. Vanhuspalveluihin sekä lasten ja nuorten mielenterveystyöhön panostaisimme yhteensä 100 miljoonaa euroa hallitusta enemmän ja omaishoidontukeen tehtäisiin tasokorotus. Hallitusohjelmassakin luvatun asumistukiuudistuksen puolue tekisi jo ensi vuonna. Korjaus- ja energia-avustuksiin perussuomalaiset osoittaisi 20 miljoonaa euroa lisää.

Viiden paketin ohjelma ja budjettivastalause kokonaisuudessaan Tiedotteet-sivustolla >

PS VERKKOTOIMITUS