Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 11 293 000 euroa valtakunnallisille nuorisojärjestöille ja nuorisotyön palvelujärjestöille vuoden 2013 toimintaan. Perussuomalaiset Nuoret saivat potista 20 000 ja kokoomuslaiset poliittiset järjestöt yli miljoona euroa.

Keskeisenä avustusperiaatteena on nuorisolain toteuttaminen. Avustukset myönnetään tulosperusteisesti ottaen huomioon järjestöjen toiminnan laatu, laajuus ja taloudellisuus. Lisäksi järjestöjen toiminnan ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä ja aktiivisuutta nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa arvioitiin.

Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön palvelujärjestöjen avustusmäärärahoja on jaossa vuodelle 2013 suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuonna, vaikka avustussumma on pienempi kuin vuonna 2012. Esityksen nuorisojärjestöjen ja nuorisotyön palvelujärjestöjen tulosperusteisten valtionavustusten jaosta on valmistellut nuorisojärjestöjen arviointi- ja avustustoimikunta.

Avustuksia jaettiin poliittisille nuorisojärjestöille seuraavasti: Kokoomuksen Nuorten Liitto 650 000 €, Sosiaalidemokraattiset Nuoret 557 500 €, Vasemmistonuoret 318 500 €, Suomen Keskustanuoret 670 000 €, Svensk Ungdom 222 500 €, Vihreät nuoret ja opiskelijat 90 000 €, Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret 47 000 € ja Perussuomalaiset Nuoret 20 000 €.

Myös poliittisia kytköksiä omaavat järjestöt saivat toimintarahaa. Mm. demaritaustainen Nuorten Kotkien Keskusliitto sai 642 000 €, vasemmistotaustainen Suomen Demokratian Pioneerien Liitto 340 000 € ja keskustan varhaisnuorisoliitto Vesaisten Keskusliitto 441 000 €. Voittajia olivat selkeästi kokoomuslaiset poliittiset järjestöt (nuoriso-, opiskelija- ja varhaisjärjestö), joille luvattiin yli miljoonan euron potti!

Poliittisesti sitoutumattomien järjestöistä vain 1 270 000 euroa kuittaava Suomen Partiolaiset ylsi rahoitetuimpien järjestöjen joukkoon.  Avustusta sai 67 järjestöä. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.

PS VERKKOTOIMITUS